julkaistu: tiistaina 1. marraskuuta 2005      
Itävalta: Kidutuksen vastainen näyttely havahdutti ihmisiä Grazissa

Itävaltalaiset Falun Gongin harjoittajat ovat yrittäneet parhaansa mukaan vierailla eri kaupungeissa, jotta useammat ihmiset saisivat tietää Falun Gongista, sekä vainon tosiasiat Kiinan. Lokakuun 15. päivänä harjoittajat vierailivat Grazin kaupungissa.

Kauniina ja lämpimänä syyspäivänä monet ihmiset olivat tulleet Grazin keskustaan. Eräs nuori tyttö pysähtyi informaatiopöydän luokse ja pyysi kiinankielistä materiaalia. Harjoittaja kysyi, haluaisiko hän mieluummin saksankielisen sanomalehden. Tyttö kertoi vievänsä tietoa veljelleen, joka opiskeli kiinaa. Eräs vanhempi nainen katsoi esittelytauluja, joissa kerrottiin Falun Gongin harjoittajien kiduttamisesta. Hänen piti ottaa silmälasit pois ja kuivata silmät kyyneleistä.

Aloittaessamme kiertuetta Itävallassa, ainoastaan muutamilla harjoittajilla oli aikaa osallistua, erityisesti, kun kyseessä oli “elävä” kidutuksen vastainen näytös, jossa kidutuskeinoja esitetään näyttelemällä. Keskustelimme asiasta ja jaoimme ymmärryksiä sekä kokemuksia. Tulimme johtopäätökseen, että näyttely on mitä tärkein, sillä juuri niiden kautta ihmiset voisivat parhaiten saada tietää totuuden Falun Gongin harjoittajien vainoamisesta Kiinassa. Pian saimmekin luvan Grazin vilkkaimmalle kadulle, näkyvälle paikalle.

Alkuperäinen käännös julkaistu saksaksi: http://www.clearharmony.de/articles/200510/27122.html

Voit vapaasti tulostaa ja levittää kaikkia Clearharmony-sivuilla julkaistuja artikkeleita ja niiden sisältöä, pyydämme kuitenkin että näin tehdessäsi mainitset lähteen.

Englanniksi: http://www.clearharmony.net/articles/200510/29521.html



 Aiheeseen liittyviä artikkeleita:





Email editors: editor@fi.clearharmony.net
© 2001-2006 ClearHarmony Net (Suomeksi)