|
||
|
Oikeusjuttu Jiang Zeminiä vastaan etenee Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen
Kirjoittanut Yi Ping The Epoch Times Yhdysvaltain oikeusministeriön odotetaan vastaavan maaliskuussa, jonka jälkeen Korkein oikeus päättäisi kahden kuukauden sisällä kutsutaanko tapaus uudelleen käsiteltäväksi. Vetoomusoikeus hylkäsi jutun 12. syyskuuta. Kantajia edustava tri Terri Marsh sanoi päätöksestä, että Jiangia pidettiin ennemmin valtion presidenttinä kuin entisenä presidenttinä, mikä sai hänet viemään jutun korkeimpaan oikeuteen. “Viemällä oikeusjuttua Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän eri tasoille, tietoisuus kansanmurhasta ja kidutuksesta, jonka Jiang on määrännyt Falun Gongin harjoittajia vastaa, on kasvanut ja se on tehnyt tätä juttua tunnetuksi”, Marsh sanoi. ”Tämä oli ensimmäinen juttu, joka nostettiin Jiangia vastaan, ja se on käynnistänyt maailmalla oikeusjuttuja ketjureaktion tavoin. Yli 30 asianajajaa työskentelee yhdessä haastaakseen Jiangin oikeuteen.” Marsh sanoi, että tämä on ensimmäinen kerta kun niin monta asianajajaa tekee yhdessä työtä haastaakseen oikeuteen saman henkilön. Terri Marsh on sanonut, että oikeusjutulla on suuri vaikutus Kiinaan. Monet ihmiset, jotka työskentelivät vainoon osallistuvissa osastoissa ja järjestöissä, ovat jättäneet järjestöt, eivätkä he ole enää aktiivisesti mukana vainossa. Kantajat odottavat, että kaikki jotka osallistuvat Falun Gongin vainoamiseen, tuodaan oikeuden eteen. Marsh huomautti, että Kiinaa ei pitäisi yhtäläistää Kiinan kommunistiseen puolueeseen, joka on käyttänyt tiedotusvälineitä kaikenkattavassa propagandakampanjassaan pettääkseen kiinalaisia. ”Kiinan kansalaiset, joilla on monien vuosisatojen kulttuuri ja suuren henkisyyden ja moraalisuuden maine, eivät olisi suosineet kulttuurivallankumousta, Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä tai Falun Gongin vainoamista.”
|
||