julkaistu: tiistaina 13. huhtikuuta 2004      
Japani: Minghui-koulu tuo Falun Dafan Sakuran vuodenaikajuhlaan
Falun Gongin harjoittaja Japanista

Japani tunnetaan suurista Fujiyaman vuorista sekä sen upeista sakuran kukistaan. Maaliskuun viimeisen viikon ja huhtikuun alun välinen aika on nimeltään "kukoistusaika," jolloin sakurat ovat loistavimmillaan. Nauttiakseen täysin kauniista näkymästä ihmiset pystyttävät kojuja, syövät ja juovat sakura-pensaiden alla sekä sen lisäksi kävelevät ympäriinsä perinteen mukaisesti.

Sesonkiaika koitti myös tanssille, kukka-asetelmille ja judo-aktiviteeteille. Japanin Falun Gongin harjoittajat sekä Minghui-koulu esittelivät Tokiossa Sakura-juhlan aikana Falun Gongin viittä liikesarjaa ja paljastivat julman vainon, joka on kohdistettu Falun Gongin harjoittajiin Kiinassa. Heidän rauhanomaisuutensa ilmeni "Totuudenmukaisuudessa, Laupeudessa ja Kärsivällisyydessä." Yleisö osoitti arvostuksensa kauniista esityksestä lämpimin aplodein.

Mikä kaunis ja rauhallinen kevätpäivä!

Voit vapaasti tulostaa ja levittää kaikkia Clearharmony-sivuilla julkaistuja artikkeleita ja niiden sisältöä, pyydämme kuitenkin että näin tehdessäsi mainitset lähteen.

 Aiheeseen liittyviä artikkeleita:





Email editors: editor@fi.clearharmony.net
© 2001-2006 ClearHarmony Net (Suomeksi)