Suomi: Falun Gongia harjoiteltiin ahkerasti kurssilla Keski-Suomessa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Harjoittaja Jyväskylästä piti Keski-Suomessa 21. helmikuuta kurssin, missä opetettiin Falun Gongin harjoitukset kaikille halukkaille. Useat ihmiset olivat iloisia saadessaan tietää harjoitusmenetelmästä ensimmäistä kertaa. He osallistuivat innokkaasti harjoitusten tekemiseen. Falun Gongin vainoaminen ja kidutus sai monet kurssilaiset miettimään ja kyselemään taustaa tälle tapahtumalle. Monet kurssilaiset allekirjoittivat vetoomuksen vainon lopettamiseksi.

Tämä olin sellainen tilauskurssi, joka oli hyvin perinteikkäässä 1880- luvun Wanhassa pappilassa, joka on Suomen ainoa pystyhirsirakenteinen talo hyvin kauniissa maalaismaisemassa Puulajärven rannalla. Kurssilaisia oli kaiken kaikkiaan 16. Kaksi heistä oli kuullut radiosta haastattelun kurssista ja tulivat puhtaasti uteliaisuuttaan katsomaan kauppareissun ohella. Lähtiessään kaikki olivat tyytyväisiä ja innokkaita jatkamaan harjoitusten opettelemista. Paikallinen Länsi-Savon lehti teki haastattelun, joka on lehdessä ensi kuun alussa.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.