julkaistu: tiistaina 20. tammikuuta 2004      
Piirustus: Oikeamielinen julkilausuma
Falun Gongin harjoittajalta

Sen jälkeen kun Kiinan viranomaiset ovat laittomasti pidättäneet Falun Gongin harjoittajia, heitä pyydetään usein kirjoittamaan lausuntoja todisteeksi että he ovat luopuneet Falun Gongista. Sellaiset allekirjoitukset tunnetaan tavallisesti nimellä "Kolme julkilausumaa". Ennen kuin sellaiset julkilausumat allekirjoitetaan harjoittajat on pakotettu aivopesun ja kidutuksen avulla kirjoittamaan näitä todisteeksi että he ovat luopuneet uskostaan. "610 toimisto" luo nämä julkilausumat (toimisto jonka Kiinan hallitus on luonut erikoisesti vainoamaan Falun Gongia, Sillä on ehdoton valta joka puolueen hallinnollisella tasolla sekä myös poliittisen ja laillisen osaston yli) kolme julkilausumaa ovat katumuskirje, vakuutus ettei enää koskaan harjoita Falun Gongia ja nimilista ja osoitteita kaikista perheen jäsenistä, ystävistä ja tutuista jotka harjoittavat Falun Gongia.

Tässä piirustuksessa harjoittaja on kieltäytynyt noudattamasta sellaista häpeällistä vaatimusta ja on sen sijaan kirjoittanut positiivisen lauselman Falun Gongista.

Voit vapaasti tulostaa ja levittää kaikkia Clearharmony-sivuilla julkaistuja artikkeleita ja niiden sisältöä, pyydämme kuitenkin että näin tehdessäsi mainitset lähteen.

Englanniksi: http://www.clearharmony.net/articles/200401/17154.html



 Aiheeseen liittyviä artikkeleita:





Email editors: editor@fi.clearharmony.net
© 2001-2006 ClearHarmony Net (Suomeksi)