|
||
|
Kirje Suomen Falun Dafa -yhdistykseltä Amerikan suurlähettiläälle Pekingiin Charles Lin vapauttamisen puolesta.
18. helmikuuta 2003 American Ambassador Clark T. Randt, Jr.
Kirjoitan suomalaisten Falun Gongin harjoittajien puolesta, asiasta, josta olemme erittäin huolissamme. Olemme kuulleet, että Yhdysvaltojen kansalainen ja Falun Gongin harjoittaja Charles Li pidätettiin Kiinassa hänen saavuttuaan Guangzhoun lentokentälle 22. tammikuuta 2003. Häntä uhkaa jopa 15 vuoden vankeustuomio kiinalaisessa vankilassa. Häntä syytetään "televisio- ja radiolähetysjärjestelmien sabotoinnista" vaikka näille syytteille ei ole mitään perusteita. Uskomme vakaasti, että todellinen syy pidätykseen on se, että hän on Falun Gongin harjoittaja. Charles Lin pidättäminen on jälleen selvä esimerkki siitä, että Falun Gongin harjoittajien vaino ei koske ainoastaan Kiinassa asuvia ihmisiä, vaan myös muiden maiden kansalaisia. Charles Li'llä on kihlattu Yhdysvalloissa, sekä ystäviä, jotka odottavat kovasti hänen vapauttamistaan. Myös Falun Gongin harjoittajat ympäri maailman toivovat samaa. Yhdysvaltojen konsulaatin virkailijat saavat tavata Charles Li'tä vain kerran kuussa, ainoastaan 30 minuutin ajan. On suuri riski, että häntä kidutetaan ja pahoinpidellään, aivan kuten satoja tuhansia Falun Gongin harjoittajia Kiinassa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Jiang Zeminin hallitus on ulottanut Falun Gongin vainon Yhdysvaltojen kansalaisiin tekaistuin syytöksin. On ilmiselvää, että tämä on vain Jiangin hallituksen keino jälleen kerran vainota viattomia Falun Gongin harjoittajia. Yhä useammat maailman ihmiset tietävät totuuden. Jiang Zemin ja "6-10"-toimisto, jonka hän on tarkoituksellisesti perustanut Falun Gongin "eliminointiin", on haastettu oikeuteen kansanmurhasta Yhdysvaltojen liittovaltion tuomioistuimessa. Uskomme, että voimme täysin luottaa Yhdysvaltojen hallitukseen oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien tukemisessa, sekä Charles Lin vapauttamisessa. Olemme varmoja siitä, että Yhdysvaltojen suurlähetystöllä Pekingissä on valta pelastaa oma kansalaisensa ihmisoikeuksia rikkovalta kohtelulta. Seuraamme tilannetta tarkasti ja toivomme Charlesin pääsevän kihlattunsa luokse ja saavan takaisin normaalin elämänsä mahdollisimman nopeasti. Kunnioittaen, Suomen Falun Dafa -yhdistys Lähde: http://www.clearharmony.net/articles/200302/10432.html |
||